Papua-Uusi-Guinea, Port Moresby
24.1.-30.1.2010
Kati:
Lento Australiasta (Brisbanesta) Papua-Uuteen-Guineaan (Port Moresbyyn) kesti kolme tuntia, ja välimatkaa oli n.2000km. Kartasta katottuna matka oli tosi lyhyt, mut hyppy läsimaisesta hyvinvoinivaltiosta kehitysmaahan oli aika pitkä. Uskomaton ero!
Lentokentällä, kun oltiin saatu viisumit maahan ja ruisleipätuliaiset tullista läpi, ni meitä oli vastassa iso joukko tummaihosia, uteliaasti kattovia ihmisiä. Onneks väkijoukosta erottu kuitenkin pian parit valkoset kasvot, ni ei ehtiny tulla paniikkia. On muuten hurjan outoa olla paikassa, jossa sä oot ainut valkonen ja sua katotaan oudosti. Tääl ei vain voi sulautua massaan.
Mutta niin, Kämpit (lähetystyöntekijät, joiden luona asutaan ainakin ekat pari viikkoa talon- ja koirienvahteina) haki meijät lenokentältä ja jo eka automatka oli aika kokemus itessään -ihan vain siks, et kaikki näytti niin erilaselta. Liikennettä oli aika vähän, mut ihmisiä paljon. Tiet oli kuoppasia, kaikkialla oli aika likasta ja maisema oli täynnä ränsistyneitä hökkeleitä. Ihmiset vain hengaili (istuskeli ja nukku) tien varsilla. Ainostaan autoilijoilla näytti olevan koko ajan hoppu johonkin, oliks tääl jotain liikennesääntöi? Ja sit se kuumuus ja kosteus, ihan sama oliko aurinko pilves vai ei, ni hiki valu. Mut maisemat, ne oli tosi kauniita.
Kämppien hieno koti löyty pieneltä kukkulalta, isojen porttien suojista, kolmen lukon takaa. Aluks vähän mietitytti, et miks tää koti on näin suojattu, mut aika pian saatiin vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Toki mä olin tutustunu tähän maahan lukemalla jo etukäteen ja tiesin kaikenlaista, mut on se niin erilaista kokea kaikki paikanpäällä. Ja mä jo kuvittelin, ettei mua tuu hätkäyttään täällä mikään, mut olin vääräs. Elämä tääl on niin toisenlaista, vaikka ollaankin pääkaupungissa, jossa mennään kehityksessä edellä muuhun Guineaan verrattuna.
Kämppien parvekenäkymä
Auringonnousu
Torituotteet on aika edullisia täällä, nääkin makso yht. jotain 3e.
Ehkä suurin ahistus tääl on omasta vapaudesta -ainakin se on ollu pinnal näin ekan viikon jälkeen. Koska me ollaan valkosia (ja etenkin uusia), niin paikalliset tarkkailee meitä. Me ei esim. saada lähteä yksin mihinkään, vaan meil pitää olla aina ”vartija” mukana. Näin ainakin nyt aluks. Kämpit on siis palkannu pari luotettavaa guinealaista miestä asumaan niiden talon alakertaan, ja heidän tehtävä on vartioida taloa/tehdä pihatöitä, ja aina kun me lähetään johonkin, ni yhden niistä on tultava meijän mukaan. Siitäkin huolimatta, että me lähettäis vain autolla johonkin. Autol ajaessakin on hyvä pitää ovia lukossa, ihan vain kaiken varalta. Useissa kaupoissa on myös paljon vartijoita sekä sisäl että ulkona, ja kauppoja ympäröi aidat. Kaupoissa ei oo ikkunoita, jottei houkutus kävis liika suureks varkaille. Tääl on siis aika paljon rikollisuutta.
Alkupäivinä vähän jännitti, et mitenköhän tääl pärjää, ja jännitystä ei ainakaan lievittäny heti ekana yönä aitaa nikkaroimassa käyny rosvo.. ja tais se käydä toisenakin. Ei se onneks aitaa pidemmälle päässy, kiitos tehokkaiden vahtikoirien! Siihen meijän rosvokokemukset onkin jääny, ainakin ekalta viikolta. Olo on kuitenkin ollu tosi turvallinen koko ajan, ja meijät on saatu aikalailla täysin vakuuttuneiks siitä, ettei ne rosvot kovin vaarallisia täällä oo.. kunhan ne vain haluu värkätä jotain aikansa kuluks, kai. Ja eikä ne kuitenkaan meistä ihmisistä oo kiinnostuneita, lähinnä ne ettii jotain myytävää tavaraa. Kuitenkin ne sit lähtee heti karkuun, jos talosta kuuluu ääniä tai näkyy valoja. Eli ei meillä täällä mitään hätää oo! :) (Äideille vielä uusi toisto: Ei minkäänlaista hätää! :)
Toinen juttu, jonka kanssa saa olla kekseliäämpi, on vapaajan käyttö. Talon ulkopuolella ei oo oikein mitään tekemistä. Täällä kun ei vain voi lähtee harhaileen ulos (jota me etenkin Australiassa tehtiin joka päivä), eikä tääl kauheesti ole turisteillekaan tehtyjä paikkoja. Pari hotellien kahvilaa/ruokpaikkaa/uima-allasta löytyy, mut jos haluaa hengailla ulkona ilman varautuneena olemista, ni täytyy suunnata kauemmas kaupungista, ja olla hyvin tietonen missä liikkuu.
Tämmösiä kokemuksia :) Ekassa viikossa oli myös paljon hyviä juttuja, mut ensin piti saada purkaa ne päällimmäiset tunteet! ;)
Kämpit tosiaan lähti lähettipäiville Thaimaahan heti seuraavana päivänä meijän tulosta. Siks kaikki on ehkä ollukki tuplasti jännempää, ku ollaan oltu omillamme. Mut me kyl saatiin aika kova perehdytystietoisku ennen matkaa, joten hyvät eväät meil on ollu! :) Tänne sopeutumisessa on myös auttanu suomlais-ranskalainen pariskunta (Anneli -kehitysyhteistyötekijä ja Claude), jotka on ollu vain vähän pidempään maassa kuin me. Niitten kans me ollaan purettu uuden maan tuntemuksia ja vierailtu toistemme luona. Viikon kohokohta oli ehdottomasti sunnuntai, jolloin me lähettiin Annelin ja Claudin ideoimana Loloata-nimiselle saarelle rentoutuun. Ensin ajettiin autolla johonkin rannikolle, josta jatkettiin laivalla tälle saarelle. Siellä me oleiltiin mukavasti; syötiin, kierreltiin ja käytiin snorklailemassa yhellä toisella saarella. Meijän vartija (George) oli kyl mukana, mut siellä saatiin liikkua vapaasti vaik yksin, ah mikä vapaus! :) Tää reissu oli kyl ihana piristysruiske<3
Nää kaikki loput kuvat on Loloatalta. Me ei olla viel toistaseks uskallettu kuvata missään kaduil tms., joten siks nää kuvat kertoo enemmän Guinean kaunistellummasta puolesta.
Vallabi
Vas. Claude, Anneli, Mika ja George
Kookospuu
